Viime viikonloppuna lähdettiin arkea pakoon keskelle järveä, J:n perheen mökille. Kyseessä oli sähkötön ja perinteinen mökkerö ulkohuussilla. Pakattiin viikonlopun mökkisapuskat ja ajanvietteet kasseihin ja huristeltiin veneellä saareen. Menomatkalla oli aurinkoista, mutta kylmä viima kertoi jo saapuneesta syksystä.
Saaressa lämmitettiin kamina ja kotiuduttiin. Ensimmäisenä iltana käytiin auringonlaskun aikaan melomassa ympäri lähistön saaria ja syötiin kaminan liekeissä loimutettuja seitanpaloja. Läiskittiin pitkin viikonloppua korttia ja juotiin lämmikkeitä. Saatiin jopa nauttia vilaukselta vihertävistä revontulista ja sadoista tähdistä, joista saa vain haaveilla kaupunginvaloissa.
Lauantaina käytiin vaeltamassa ympäri saarta – koivikko oli katkeillut aika taidokkaasti, ja kävelemisen sijaan lähinnä kiipeiltiin kaatuneiden puunrunkojen ja oksien yli. Käytiin taas melomassa, tällä kertaa mie vein meidät kiertoajelulle lähistöllä. Paikka, jossa vielä perjantaina oli näkynyt joutsen poikasineen oli nyt autioitunut emoa lukuunottamatta. Lähistöllä aseineen liikkuneet lintumiehet varmaan häätöivät pikkuiset tiehensä. Tosi rasittavaa oli kuunnella sitä pauketta ja haulikoiden jytkettä pitkin päivää.
Lauantaina tuli heittäydyttyä muutamaan otteeseen jäiseen veteenkin. Ilman saunaa dippauduttiin laiturilta veteen, joka pisteli jalkoja neulamaisesti. Illalla lämmitettiin sauna ja sain aikaan perinteisen saunaoksetuksen, joka tulee lähes poikkeuksetta jokaisella saunakäynnillä. En vaan siedä sitä kuumuutta ja päädyn johonkin tärinäheikotus-oloon, kun viivyn siellä pidempään kuin viisi minuuttia, yh.
Sunnuntaina ei ehditty oikein muuta kuin siivoilla ja laittaa kimpsut kampsuineen kasaan ja palata takaisin maihin ja sitä kautta kotiin. Mökillä olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta talvella sitten uudestaan. Niin hyvät fiilikset tulee, kun pääsee välillä eräilemään arjen ulkopuolelle ja katselemaan ilman kelloa vaikka vaan taivasta, joka muuttuu niin nätiksi joka ilta.
Ps. Katsottiin tuossa yksi päivä tosi hyvä brittiläinen elokuva nimeltä Born Equal. Ei mikään ihan iloisimmista pätkistä, mutta ei myöskään perinteisellä kaavalla kulkevaa draamaa, jossa päädytään amerikkalaisesti happy endingiin. Jos Lontoo ja erilaiset ihmiskohtalot suurkaupungin vilskeessä kiinnostavat, niin suosittelen. Niin, ja pätkästä löytyvät Colin Firth ja Robert Carlyle, jotka molemmat jo kielivät hyvästä elokuvasta. Varsinkin Carlylen mahtava skottiaksentti tuo hauskan lisän, jos katsoo leffaa ilman tekstityksiä. Meinasi mennä välillä arpomisen puolelle, että mitä se taas sanoikaan, vaikka yleensä oonkin jo tottunut suht voimakkaisiinkin brittimurteisiin ja aksentteihin.
hylatytaskeleet 