Paikka

Oli taas sellainen päivä tai pari päivää, että oon ollut lähdössä ties minne muille maille. Jotenkin asenneongelma kohdistuu aina Joensuuhun ja täältä olis niin helppo vaan karata jonnekin ja jättää kaikki taakse, mutta ei ne asiat mihinkään katoaisi, vaikka matkustaisin toiselle puolelle maapalloa.

Tajusin reppua pakatessani, että tää oli varmaankin kymmenes kerta, kun meinasin taas karata, kun ahdistus alkoi kasvaa tarpeeksi suureksi. Yhtäkkiä íski kuitenkin joku ihmeellinen uupumus ja tuntui ihan mielettömän raskaalta laittaa niitä lattialla lojuvia vaatteita reppuun. Jäin hetkeksi paikalleen ja tuli ihan hölmö olo. Mitä mie oon tekemässä? Päädyin purkaa ne vähät vaatteet, joita olin ehtinyt sulloa reppuun. Reppu jäi tyhjänä lattialle ja tavarat matkustivat takaisin vaatekaapin uumeniin.

Kykenemättömyys ja gradukauhu jotenkin lamauttaa miuta. Samoin muutamat ihmissuhdekuviot, joita on tullut haalittua tähän väliin vähän liiaksikin. Pitäisi osata asettua aloilleen ja olla yksin. Silti jokaisen eron ja suuren elämänmuutoksen aikaan tuntuu tulevan hetki, jolloin oon lähdössä maailmalle, koska siellä kaikki on muka niin paljon helpompaa ja voi sattua vaikka mitä. En tiedä mitä ihmettä mie sieltä etsin, mutta nyt tällä kertaa pysyn ihan tässä ja nyt. Oloja tulee, oloja menee, mutta siitä vaan. Kaivan tutkimuskirjallisuuspinosta kirjan ja luen kunnes nukahdan. Huomenna teen asioita, joista tulee kiva olo. Mietin pelkästään miuta tovin aikaa ja kidutan gradujutuilla. Päivä kerrallaan. Joensuu tai Berliini. Samat ajatukset mielessä ja niitä ei oiota pakenemisella.