Wreck

Viimeisinä kuutena kuukautena tuntuu olleen ihan liikaa tätä ja ihan liian vähän liikkumista, tanssimista, joogaamista tai ylipäätänsä liikuntaa. Mie kaipaan liikettä ja sitä tunnetta, että oot antanut kaikkes ja lysähdät lattialle hikisenä vaikka pitkän lenkin jälkeen. Tai sitä, että venyttelet pitkään ja sen jälkeen on niin hyvä ja raukee olo.
Kun pikakelaa viimeiset puoli vuotta taaksepäin, niin tää kaikki alkoi lähtemään käsistä siinä pisteessä, kun parisuhde päättyi ja samalla taisi päättyä myös kaikki muukin järkitoiminta. Mieli meni murusiksi ja suulle ajautui pullonsuita, öisiä grillireissujen saaliita ja vaikka mitä kahvilan tuhansista ja sadoista herkuista.
Taivaallista sen hetken ehkä, mutta nyt alkaa tulla stoppi vastaan. Gradua tehdessä joudun istumaan koneen ääressä ja mie suoraan sanottuna vihaan sitä. Vihaan yli kaiken muutenkin istua – bussissa, elokuvateatterin penkissä tai ylipäätänsä penkissä. Mulla on selkä ihan jumissa, niskat jumissa, pää on sumea ja väsyttää. Väsyttää niin hurjasti, että tuntuu mahdottomalta edes ajatella ulkoilemaan lähtemistä.

Näinpä helposti sitä saa oman kehonsa hälytystilaan ja huomaa kyllä eron aiempaan. Ei tässä kuitenkaan auta itku markkinoilla vaan täytyy nyt aloittaa kaikki alusta ja toivottaa liikunta tervetulleeksi takaisin ja laittaa aiemmat tavat matkaan. Oli hauskaa, mutta tämä taisi olla tässä.

Kahellaan mihin tää olo tästä muuttuu. 🙂